Maija Kumpulainen-Sokka (1943– )

Arjen psykedeliaa

Jämsänkoskella syntyneelle Maija Kumpulainen-Sokalle ammatinvalinta ei tuottanut vaikeuksia. Tuleva taiteilija piirsi ja maalasi paljon jo nuoruudessaan, ja esimerkiksi Viitasaarella asuessaan mielekkäintä tekemistä hän löysi kuvataiteilija Matti Waskilammen (1940–2013) kouluun perustamasta kuvataidekerhosta. Ylioppilaaksi kirjoitettuaan Kumpulainen-Sokka suuntasi näytetyöt matkalaukussaan Itävaltaan, jossa hän pyrki Wienin taideakatemiaan. Itävalta ja Saksa olivat hänelle tuttuja maita kesätöiden kautta, joten hän puhui sujuvaa saksaa. Kumpulainen-Sokka hyväksyttiin kuuden muun opiskelijan kanssa Max Weilerin (1910–2001) maalausluokalle. Kumpulainen-Sokka niitti mainetta jo opiskeluaikanaan – hänet palkittiin muun muassa hopeisella ja kultaisella Füger-mitalilla akatemian oppilaiden välisissä vuotuisissa piirustuskilpailuissa.

Kumpulainen-Sokka palasi Suomeen opiskelujen päätyttyä Itävallassa vuonna 1968. Hän varasi näyttelypaikan Helsingin Galleria Pinxistä ja asetti esille Wienin akatemian lopputyönä tehdyt yksitoista maalausta. Näyttely herätti suomalaisissa kriitikoissa lähinnä hämmennystä. Arvostelijoille tuotti ongelmia taiteilijan tyyli, jota he eivät osanneet asettaa mihinkään luokkaan tai kategoriaan. Esimerkiksi Hufvudstadsbladetin toimittaja vertaili samaan aikaan Helsingissä olleen Alice Kairan (1941–2006) näyttelyä ja löysi mielestään osuvan vertailukohdan Kairasta Kumpulainen-Sokalle. Hän nimesi taiteilijan tyylin uusnaivismiksi. Tätä tietoa siteerattiin jo maakuntalehdissä asti, kunnes Kumpulainen-Sokka itse kielsi tämän yhteyden. Taiteilijan teoksista löydettiin myös viittauksia sukupuolirooleihin.

Nykypäivän näkökulmasta Kumpulainen-Sokan alkutuotannon maalauksissa ei ole mitään kyseenalaistavaa tai ongelmallista. Kirjassaan taiteilijan tuotannosta Hannu Castrén määrittelee teokset feminiiniseksi pop-taiteeksi. Musiikkiaiheiset temperamaalaukset ”His Masters Jazz” ja ”His Masters Symphony” ovat hyviä esimerkkejä taiteilijan alkukauden tuotannosta; teosten abstrakti ajattelutapa, suuret pinta-alat sekä voimakkaat ja hehkuvat värit ovat tyypillisiä Kumpulainen-Sokalle aina 1970-luvun jälkipuoliskolle asti. Taiteilijan ensimmäinen lapsi syntyi vuonna 1972, ja naisnäkökulma äidin rooliin ja lasten syntymään sai enemmän sijaa hänen tuotannossaan. Samaan aikaan Kumpulainen-Sokka myös tietoisesti provosoi yleisöä arjen elämää esittelevillä teoksilla. Äärimmäisin esimerkki taiteilijan arkikuvastosta on vuoden 1972 teos ”Tekijä”, joka esittää vessanpytyllä istuvaa naista.

Taiteilijana Kumpulainen-Sokka on ollut jatkuvasti uutta etsivä kokeilija. Esimerkiksi 1970-luvulla hän otti käyttöönsä tekstiilit teostensa materiaaleina, ja yhdisteli kollaasin ja applikaation tekniikoita kangastilkkuja käyttäen. Kangastöiden kautta Kumpulainen-Sokka siirtyi grafiikkaan, josta tuli lopulta hänen päätekniikkansa. Vannoutuneesti värille omistautuneen Kumpulainen-Sokan päätös siirtyä lyijykynätöihin on hänen taiteilijanuransa yllättävimpiä ja uskaliaimpia muutoksia. Toisaalta taiteilija itse luonnehti vuonna 1989 siihenastista uraansa rauhalliseksi etenemiseksi – Kumpulainen-Sokalle siirtyminen maalauksesta grafiikkaan oli osa luonnollista kehityskulkua. Piirtämisellä on ollut Kumpulainen-Sokan työskentelyssä havainnon, ajatuksen ja käden harjoittamisen suhteen syvä merkitys koko hänen taiteilijanuransa ajan. Piirtämällä taiteilija on myös tehnyt tuotantonsa suurikokoisimmat teokset.

Vuonna 2003 Kumpulainen-Sokka lahjoitti Jyväskylän kaupungin taidekokoelmaan hänen ensimmäisen näyttelynsä musiikkiaiheiset maalaukset.

 

Kai Kajander

 

Lähteet