Onni Kosonen (1920–1999)

Etsiä ja löytää, hylätä ja taas etsiä

Taidekriitikko ja toimittaja Kyösti Sorjonen kirjoitti erästä Kososen taidenäyttelyä arvostellessaan: “Kosonen ei ole mikään sunnuntailapsi ja sen mukaisesti huoleton tuhlari, vaan taide on ollut hänelle vakava asia, ponnistelujen kohde. Sinnikkyydellä hän on paininut taiteen probleemojen parissa ja väsymättömyys on kantanut myös hedelmää.”

Onni Kosonen syntyi Savossa, mutta muutti Käkisalmeen, luovutetun Karjalan alueelle, vanhempiensa mukana jo pikku poikana. Hän aikoi lähteä opiskelemaan Suomen Taideakatemian kouluun, mutta sota esti aikeen ja Kososesta tulikin sodan ajaksi lennoston konekivääriampuja. Sodan jälkeen Kosonen asettui Jyväskylään asumaan. Hän työskenteli aluksi puunjalostustehtaassa työnjohtajana, kunnes hakeutui mainostyön pariin, jonka koki enemmän omaksi alakseen.

Onni Kosonen oli monen aikansa keskisuomalaisen taiteilijan tapaan itseoppinut kuvataiteilija Mainostoimistossa työskentelyn ohessa hän kehitti jatkuvasti kurseilla ja itseopiskelulla kuvataiteellisia taitojaan saavuttaakseen ammatillisen valmiuden taiteilijana. Kosonen osallistui 10 vuoden ajan Jyväskylän kuvataiteellisen kerhon järjestämille kesäkursseille Korpilahdella, joiden antia hän piti yhtä hyvänä kuin taidekoulua. Kursseilla hän opiskeli muun muassa  grafiikan eri menetelmiä sekä esim. freskomaalausta.  Jättäydyttyään työstään mainostoimistossa Kosonen ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi. Hänen taiteellinen läpimurtonsa oli Oy Yleisradio Ab:n järjestämän seinämaalauskilpailun I palkinto vuonna 1965. Taidemaalari, graafikko ja kuvanveistäjä Onni Kososen taiteilijauralle oli ominaista monien tyylisuuntien ja ilmaisutapojen alituinen kokeilu. Monipuolinen taiteilija vaikutti vuosikymmeniä myös kuvataidealan alueellisissa ja valtakunnallisissa elimissä.

Onni Kososen oli vielä 1950 luvulla varsin sovinnainen maalari, mutta pitkän luomiskautensa aikana hän ehti etsiä ja löytää monia eri tyylisuuntia ja ilmaisutapoja. Hänen tuontantonsa kehittyi 50-luvun kubistisista maisemamaalauksista informalismin ja esittävien maalausten kautta kohti konstruktivistista ja kineettistä taidetta. 1960 luvulla informalismin myötä Kososelle tuli halu räjäyttää muoto tunteenpurkauksen tavoin antaen voimakkaan värin puhua. Mystiikan kaipuu ja yön salaperäisyydessä sykkivät valot näyttäytyivät tummina ja vahvoina väreinä. Menneisyys, fossiilit ja muumioituneet ihmiset teosten aiheina toivat järjestystä nopeasti muuttuvien ilmiöiden keskelle. Kaiken lähtökohtana oli kuitenkin luonto, tavallisesti luonnossa nähty tapahtuma. Helmer Selinin mukaan Kososen sodan aikainen mukana olo lukuisilla tiedustelu- ja pommituslennoilla jätti hänen mieleensä rakkaana pilvien muodot ja taivaan kuvan, jotka näkyvät heijastumina teosten väreissä. Kineettistä ilmaisuaan Onni Kosonen alkoi kehittää 1960 luvun lopulla ja liittyikin taiteen ja teknologian ilmiöitä yhdistävään Dimensio-ryhmään 1970 luvulla. Kososen kineettisessä taiteessa ilmenee suomalaiselle konstruktivismille ominainen luontosuhde. Teosten värien rytmi on kuin tuulahdus lehvistössä, väre veden pinnalla tai harmaiden ja sinisten pilvimassojen liike taivaalla.

 

Jaana Oikari

 

Lähteet