Simo Hannula (1932– )

Moralististen näkyjen näkijä

Simo Hannula oli 1960-luvulla tunnetuin keskisuomalainen taidegraafikko maassamme. Hän on syntyisin Konginkankaalta, mutta kävi taidekoulunsa Turussa ja Helsingissä ennen kuin asettui lopullisesti asumaan Helsinkiin. Jyväskylän taiteilijaseuran jäsenenä hänen teoksia nähtiin lukuisissa taiteilijaseuran järjestämissä näyttelyissä aina 1950-luvulta lähtien.

Simo Hannula syntyi Konginkankaalla maatilan pojaksi, perheessä oli hänen lisäkseen kolme muuta poikaa. Maanviljelijää Simosta ei tullut, sillä jo pikkupojasta asti hän oli enemmän kiinnostunut piirtämisestä ja maalaamisesta. Kaukana eteläisen Suomen taideopetuksen keskuksista Simo aloitti taideopintonsa ABC-piirustuskoulun kirjekurssilla vain neljäntoista vuotiaana ja jatkoi myöhemmin keskisuomalaisten taiteilijoiden Yrjö Hakalan ja Hannes Autereen kannustamana ensin Turun Piirustuskouluun vuonna 1950 ja lopulta Kuvataideakatemiaan, josta hän valmistui vuonna 1958. Samoihin aikoihin Simo Hannula avioitui ja sai tyttären ja pojan. Perhe jäi Helsinkiin ja Konginkankaalla käytiin enää vain kesäisin.

Simo Hannula sai lentävän lähdön uralleen, sillä hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä Galleria Strindbergillä vuonna 1961 merkitsi todellista läpimurtoa suomalaisen taidegrafiikan kärkikastiin.  ”Päinvastoin kuin useimmat nykyhetken taiteilijat, jotka pyrkivät pelkistämään ja abstrahoimaan, näyttää Hannula personifioineen kaiken luonnon ympärillään”, Seppo Niinivaara kirjoitti taiteilijasta, ”Hannulan teosten fantasiamaisemat kuhisevatkin kaikenlaista pientä elämää. Maan pinta on täynnä vähäisiä graafisia koukeroita ja kiemuroita, jotka katsojan mielikuvituksessa saavat fantastisten elollisten olentojen piirteitä”.

Hannulan ilmaisun taustalla on ajankohdan informalistinen kuvakäsitys, mutta omalla persoonallisella tavalla höystettynä. Hannulan taiteeseen liitettiin värikkäitä ja osittain vastakkaisiakin määritelmiä kuten surrealistisuus, leikki, ironia, satiiri, kirpeä huumori, burleski, irvokkuus, lyyrisyys, mystisyys, paatos ja maailmantuska. Teosten sanottiin myös liikkuvan jossain unen ja toden rajamailla. Myöhemmin hän on paljastanut, että 1960-luvun teosten syntyyn ovat vaikuttaneet hänen lapsuuden ajan toistuvat painajaisunensa. Mieleenpainuvinta lapsuudessa olivat myös pientä poikaa pelottaneet äidin epilepsiakohtaukset.

Kun Simo Hannula kuvasi 1960-luvun töissään yleensä avaruutta, tilallista äärettömyyttä, kosmosta, satelliitteja ja kuumaisemia niin 1970-luvulla hän palasi maan pinnalle ja perinteisempään realismiin. Teokset alkoivat ottaa kantaa, mutta aikaisempaa pehmeämpään sävyyn. Hän halusi teoksillaan kritisoida ihmisen vulgaaria suhtautumista luontoon ja puhua ennen kaikkea luonnon ja ihmisyyden puolesta teknologian voittokulkua vastaan. Hannula onkin myöntänyt avoimesti olevansa saarnamies: hänelle luonnon ylistäminen on aina myös moraalinen kannanotto.

 

Jukka Partanen

 

Lähteet