Erkki Heikkilä (1933–1996)

Taiteilija voi lähteä Keski-Suomesta, mutta Keski-Suomi ei lähde taiteilijasta

Lukiessaan lehtiartikkeleita tai kuunnellessaan haastatteluita Erkki Heikkilästä päätyy aina jossain vaiheessa lukemaan tai kuuntelemaan Heikkilän pohdintaa keskisuomalaisista luonteenominaisuuksista, keskisuomalaisuudesta taiteessa tai keskisuomalaiselle maisemalle ominaisista piirteistä. Keskisuomalaisuus tuntuu olleen yksi määräävä tekijä Erkki Heikkilässä. Hänen mukaansa keskisuomalaisessa kansanluonteessa näkyi sen sijainti kolmen heimon keskipisteessä, lounaassa hämäläiset, idässä savolaiset ja lännessä pohjalaiset. Lisäksi vielä sotien jälkeen Keski-Suomeen asutettiin paljon karjalaisia evakoita, jotka luovuttivat keskisuomalaisiin omaa erityspiirrettään. Ehkä Heikkilä tuli luonnehtineeksi enemmän itseään kuin keskisuomalaisia kuvaillessaan keskisuomalaisen tasapainoiseksi, huumorintajuiseksi, sopuisaksi, jämeräksi ja asialliseksi. Hänen mukaansa keskisuomalaisuudelle tyypillistä on tänne palaaminen ja omasta taustasta ja juurista kiinni pitäminen.

Sepän poika ja perheen kuopus Erkki Heikkilä syntyi Jyväskylän Taulumäellä perheen 11. lapseksi. Kotona suhtautuminen koulutukseen, lukemiseen ja kulttuuriin ja kaikenlaiseen itsensä kehittämiseen oli hyvin kannustava. Perheen lapsista useampi kuului erilaisiin jyväskyläläisiin kuoroihin, koko perhe harrasti lukemista, lapsista muutkin kuin Erkki opiskelivat ammattiin (esim. Kerttu Heikkilä opettajaksi ja Fanni Heikkilä kirjanpitäjäksi).

Taiteellisen kehityksen kannalta ensimmäinen ja tärkein esikuva Heikkilälle oli Taulumäellä hänen naapurissa aikaisemmin vakituisesti asunut Yrjö Saarinen. Myöhemmin hän hakeutui kansalaisopistoon Helmer Selinin kuvataiteen kurssille ja vuodesta 1948 lähtien Putkilahden kuvataideleireille. Suomen taideakatemian koulussa hän opiskeli vuosina 1954–1958, missä hän myös opetti 1965–1968.  Erkki Heikkilän ensimmäiset, nuoruuden teokset olivat raskaita maisemateoksia  osoittamatta mitään selvästi persoonallista linjaa. Saarinen vietti muutaman kuukauden Jyväskylässä 1951 ja ainakin silloin hän antoi Heikkilälle palautetta tämän teoksista. Saarinen kommentoi Heikkilän kubistisia maisemia “hiton teltoiksi metsässä”. Oma linja alkoi löytyä 1950 luvun lopulla: teosten lähtökohtana oli luonnonelämykseen perustuva sommitelma, joka loi elämystä vastaavan vaikutelman. Teokset olivat ilmavia ja kevyitä ja edelleen hieman kubistisvaikutteisia.

1960-luvun alussa Heikkilän työskentelyssä tapahtui merkittävä muutos. Hän hylkäsi taiteen dekoratiivisyyden. Sen sijaan hän alkoi kuvata abstraktismin keinoin uutta mystistä luontosuhdettaan, jonka hän oli löytänyt kallioista, harjuluonnosta, ympäröivissä ihmisissä ja historiassa. Näissä tekniikaltaan informalistisissa maalauksissa hän käsitteli vaikutelmaa maisemasta ja samalla kuvasi maisemaa sisällämme.  Erkki Heikkilän työskentelyyn vaikuttivat erityisesti  Jyväskylässä nähdyt ARS61 näyttelyn espanjalaisten taiteilijoiden teokset. Erityisen suuren vaikutuksen Heikkilään teki se, kuinka espanjalaiset ammensivat teoksiinsa aiheita omasta historiastaan. Se antoi tavallaan myös hänelle luvan ja oikeutuksen käyttää teoksissaan suomen historian silloin vielä kipeitäkin tuntoja. Melko pian hän kuitenkin myös luopui informalismista ja siirtyi takaisin pehmeän figuratiiviseen taiteeseen, jota hän kutsui realistislyyriseksi.

Jo 1950 luvun alkupuolella oli esim. taidekriitikko ja toimittaja Kyösti Sorjonen nähnyt Heikkilän maalauksissa tiettyä monumentaalisuutta. Heikkilän tuotannossa onkin lukuisasti erilaisia julkisia seinämaalauksia esim. Helsingin Töölön kirkon seurakuntasalissa, Keski-Suomen Osuuspankissa sekä  Jyväskylän kaupungin kouluissa ja päiväkodeissa.

 

Jaana Oikari

 

Lähteet