Olavi Viherlehto (1922–1998)

Painaja töissä ja vapaa-aikana

Olavi Viherlehto oli itseoppinut taidegraafikko, joka työskenteli omassa ”ateljeessaan” kotinsa olohuoneen nurkassa pääasiassa iltaisin, viikonloppuisin ja loma-aikoina. ”Tavallaan tykkään siitä, että ei tarvitse lähteä töihin muualle. Voin tehdä töitä ja katsella teoksiani silloin kun haluan”, taiteilija on myöhemmin lehtihaastattelussa todennut. Hän työskenteli päätoimisesti Jyväskylän kirjapainossa ja sen jälkeen vuodesta 1958 lähtien Gummeruksen kirjapainossa. Varsinaiseksi ammattitaiteilijaksi Viherlehto ryhtyi vasta jäätyään eläkkeelle vuonna 1982

Olavi Viherlehto syntyi Jyväskylässä työläisperheeseen. Toisin kuin valtaosa muista suomalaisista graafikoista, Viherlehto ei saanut taideopetusta Helsingin tai Turun taidekouluissa, vaan hän aloitti taideopintonsa sodan aikana kirjeitse ABC-piirustuskoulun avulla. Myöhemmin hän osallistui Helmer Selinin vetämään Työväenopiston kuvataidepiiriin ja Rolf Sandströmin metalligrafiikan kurssille 1940-luvun lopulla. Korpilahden Putkilahden kesäkursseilla hän kävi kahdeksana vuonna peräkkäin opettajanaan mm. Tuulikki Pietilä. Myöhemmin Viherlehto itse opetti puupiirrosta Putkilahdella muun muassa Frans Toikkaselle. Viherlehto avioitui 1959-luvun lopulla ja perheeseen syntyi kaksi tytärtä 1960-luvun alkupuolella.

Viherlehdon grafiikkaa oli ensimmäistä kertaa esillä näyttelyssä Helsingissä 1949. Sen jälkeen hän osallistui ahkerasti Suomen Taiteilijain näyttelyihin ja muihin yhteisnäyttelyihin sekä Suomessa että ulkomailla, esimerkiksi Taidegraafikoiden näyttelyyn Oslossa 1959 ja 1962 ja Lontoossa 1962. Viherlehto oli  ensimmäinen varsinainen taidegraafikko Keski-Suomessa. Suomen Taidegraafikoiden jäseneksi hänet hyväksyttiin vuonna 1954. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän piti kuitenkin vasta vuonna 1978 Alvar Aalto – museossa.

Alusta alkaen Viherlehdon grafiikkaa, joka koostuu pääasiassa puupiirroksesta, pidettiin lehtikritiikeissä lupaavana ja varsin korkeatasoisena. 1950-luvulla hän teki asetelmia, työkuvia ja kaupunkinäkymiä Jyväskylästä, joiden ilmaisun pohja oli ajan tyypillisessä kansallishenkisessä realismissa Vilho Askolan ja Erkki Tantun tapaan. Hän pyrki ilmaisussaan yksinkertaistamiseen. Kaikki turha piti karsia pois. Työt oli painettu pääsääntöisesti vain mustalla värillä, mutta ns. harjatekniikkaa käyttämällä teoksiin on saatu esiin myös erilaisia harmaita väripintoja. Vuonna 1957 Jyväskylän taiteilijaseura järjesti jäsenilleen grafiikkakilpailun, jonka kaksi ensimmäistä sijaa meni Viherlehdolle. Ensimmäisen palkinnon voitti puupiirros ”Onkijat”.

Koko 1960-luku oli Olavi Viherlehdon taiteessa murroksen aikaa. Informalismin hyökyaalto Suomessa toi mukanaan epävarmuutta omasta taiteilijanlaadusta ja tyttärien syntyminen jätti aikaa taiteen tekemiseen yhä niukemmin. Lähestyttäessä 1970-lukua teoksista alkoi vähitellen löytyä viitteitä vapaammasta ja abstraktimmasta käsittelytavasta ja samalla Viherlehdon repertuaariin lisättiin myös piirustus ja litografia. Tästä oli vielä kuitenkin pitkä matka Olavi Viherlehdon 1990-luvun värikkäisiin ja täysin abstrakteihin, palapelitekniikalla toteutettuihin puupiirroksiin.

 

Jukka Partanen

 

Lähteet