Vappu Heiska (1921–1993)

Luonnon piirrosjäljen kuvaaja

Vappu Heiskan lapsuuskoti tarjosi paljon taiteellisia virikkeitä, sillä hänen isänsä oli taidemaalari Jonas Heiska (1873–1937), ja hänen äitinsä Maikki Heiska (1889–1961) pianonsoitonopettajaksi opiskellut muusikko. Vaikka musiikilla oli tärkeä merkitys myös perheen lapselle, oli jo varhain selvää, että Vappu Heiska seuraisi hänen isänsä viitoittamaa tietä kuvataiteiden pariin. Maikki Heiska oli tallentanut lapsensa piirustuksia jo tämän varhaisesta lapsuudesta lähtien, ja kouluaikana Vappu Heiskan arvosana piirustuksessa ja muovailussa oli toistuvasti kiitettävä.

Tuleva taiteilija kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 1940. Sota-aikana Heiska joutui osallistumaan työpalveluun, ja liittyi vuonna 1940 myös Lotta-järjestöön hoitaen sota-aikana haavoittuneita. Välirauhan aikana hän siirtyi Helsingin Ateneumin kuvataideopettajalinjalle, ja jatkoi opintojaan Taideteollisuuden keskuskoulun piirustuksenopettajien valmistusosastolla vuosina 1942–1945. Tulevaa ammattiaan varten hän suoritti lisäksi kasvatusopin approbaturin Jyväskylän kesäyliopistossa vuonna 1947 sekä psykologian approbaturin vuonna 1949. Heiska toimi muun muassa kolme vuotta Saarijärven yhteiskoulun piirustuksen ja kaunokirjoituksen opettajana, ja jatkoi kuvaamataidon opetusta kolmen vuosikymmenen ajan muun muassa Vaajakosken oppikoulussa.

Heiska oli ennen kaikkea maisemapiirroksen taitaja ja goottilaisen katedraalin tunnelman kuvaaja. Maisema- ja arkkitehtuurikuvien lisäksi hän teki myös muotokuvia koko taiteilijauransa ajan. Hänen ensiesiintymisensä oli Jyväskylän Taiteilijaseuran vuosinäyttelyssä 1953, ja ensimmäisen yksityisnäyttelyn Heiska piti Jyväskylässä vuonna 1964. Vaikka näyttelyarvosteluissa viitattiin abstraktismiin ja informalismiin, mitään konkreettista herätettä abstraktiin ilmaisuun Heiska ei kokenut. Hänen taiteelliseen kehitykseensä vaikuttivat erityisesti matkat Italiaan. Välimeren maisemia ja katedraaleja taiteilija tallensi jo ensimmäisellä matkallaan vuonna 1957. Seuraavan vuosikymmenen lopussa Heiskaa alkoi kiehtoa myös suomalainen maisema, etupäässä Lapin erämaa. Häntä viehätti erityisesti luonnon oma piirrosjälki puissa ja niiden oksistoissa.

Heiskan luonnollinen ja raikas tussipiirrostyyli siirtyi 1980-luvulla luontevasti myös kivipiirroksiin. Lisäksi Heiska alkoi tehdä ”sekamateriaalisommitelmiksi” kutsumiaan kollaaseja 1960- ja 70-lukujen vaihteessa. Teosten aiheena olivat etupäässä kirkkojen fasadit, mutta materiaalinaan Heiska käytti löytämäänsä romutavaraa: pullonkorkkeja, kanaverkkoa, kurkkupurkkeja, teräslankaa, ja lähes kaikkea muuta romuksi luokiteltavaa. Äärimmäisyyksiä yhdistelevät kokonaisuudet lähenivät pop-taidetta, mutta teosten muotokielen runsaus oli myös sukua Heiskan 60-luvun tussitöiden fantasiakirkoille.

 

Kai Kajander

 

Lähteet