Veikko Mäkeläinen (1930–2003)

Valon ja maan lyyrikko

Sotien jälkeinen uusi rajalinja merkitsi monelle suomalaisperheelle siirtolaisuutta. Myös Veikko Mäkeläisen vanhemmat joutuivat muuttamaan Karjalankannakselta vieraalle seudulle Jyväskylän Tikkakoskelle. Myöhemmin perhe muutti vielä Juupajoelle. Maanviljelijäperheen lapsena Mäkeläinen kasvoi pienestä pitäen yhteyteen luonnon kanssa, ja tämä yhteys antoi leimansa hänen koko taiteelliselle tuotannolleen. Mäkeläinen kiinnostui kuvataiteista jo nuorena, ja häntä tuki ja innosti taiteen saralla Tikkakosken keskikoulun piirustuksenopettaja. Ensimmäisen, Karjalaan jäänyttä kotimaatilaa kuvaavan, öljyvärityönsä Mäkeläinen maalasi 19-vuotiaana. Maanviljelijäperheessä taiteelliseen harrastukseen ei suhtauduttu kannustavasti, sillä paljon ajatustyötä vaativa taiteilijan ammatti oli ristiriidassa maanviljelyn raskaan arjen kanssa; mitä taiteilija katseli inspiraation lähteenä, maanviljelijä tarkasteli käytännön ja elinkeinon kannalta. Kun tuli aika hakea taidekouluun, Mäkeläinen valitsi kotitilan viljelemisen Juupajoella, eikä hän myöhemminkään hakeutunut kuvataidekoulutukseen. Veikko Mäkeläinen oli itseoppinut taidemaalari, kuten moni muu 1960-luvulla aloittanut keskisuomalainen taiteilija.

Mäkeläinen oli avioitunut vuonna 1953 Armi Rantasen kanssa. Nuori perhe oli suuren muutoksen edessä, kun Mäkeläisen tarve taiteelliseen ilmaisuun kasvoi lopulta niin suureksi, että hän päätyi jättämään kotitilansa viljelyn. Päätös muuttaa Juupajoelta Jyväskylään vuonna 1964 oli henkisesti raskas, sillä käytännössä se tarkoitti sukupolvien ajan jatkuneen maanviljelyperinteen hylkäämistä. Toisaalta päätöksen vaikeuden seurauksena Mäkeläinen suhtautui taiteilijan ammattiin vakavuudella, joka lähenteli velvollisuutta. Kokopäiväinen taiteellinen työ ei ollut taloudellisesti mahdollista, ja elättääkseen perhettään Mäkeläinen ajoi mm. Jyväskylän Liikenteen bussia. Hän ystävystyi nopeasti samanhenkisten taiteilijoiden kanssa, ja sai satunnaista opastusta ja ateljeekritiikkiä monen keskisuomalaisen kuvataiteilijan oppi-isänä toimineelta Helmer Seliniltä (1920– ). Kenties tärkein yksittäinen tekijä Mäkeläisen taiteellisen kehityksen ja työskentelyn dynamiikan kannalta oli kuitenkin hänen ystävyytensä Veikko Hirvimäen (1941– ) kanssa. Yhteinen opintomatka Italiaan vuonna 1965 avarsi kummankin taiteilijan näkemyksiä kuvataiteen mahdollisuuksista.

Mäkeläisen aloittaessa taiteilijanuransa oli kansainvälinen taide irtautunut akateemisesta traditiosta. ARS61 -näyttelyn myötä oli informalismiksi kutsuttu, kokeilua ja taiteellista vapautta korostava suuntaus saapunut myös Suomeen. Vaikka poptaide ja uusrealismi syrjäyttivätkin informalismin jo 60-luvun puolivälissä, jätti suuntaus pysyvän jäljen Veikko Mäkeläisen tuotantoon. Mäkeläinen olikin yksi Suomen pitkäaikaisimmista informalisteista. Hänen tyyliään on luonnehdittu lyyriseksi abstraktismiksi. Jo hänen taiteilijanuransa ensimmäisellä vuosikymmenellä ajan lehtiartikkelit kutsuivat häntä toistuvasti väritaiteilijaksi; Mäkeläisen värienkäytön hienostuneisuus ja raikkaus on epäilemättä hänen taiteensa keskeisin anti. Myös taiteilija itse kertoi, kuinka hänen aiheensa olivat melko niukkamuotoisia, sillä värit olivat hänelle pääasia. Hänen teoksensa rakentuvat usein vastavärien dynamiikalle. Maaväreillä toteutetut luontoaiheet pysyivät hänen tuotantonsa keskiössä koko hänen uransa ajan.

Jyväskylän Taiteilijaseuran näyttelyllä Ruotsissa sijaitsevassa Eskilstunassa vuonna 1966 oli ratkaiseva osuus Mäkeläisen taiteellisella uralla; teosten ylistävä vastaanotto vakuutti Mäkeläisen siitä, että hän oli oikeassa seuratessaan taiteellista luomishaluaan. Mäkeläisen teos ”Kenraali” teki vaikutuksen myös suomalaisyleisöön ”järkkymättömyydellään, massiivisuudellaan ja maanläheisyydellään”. Lisäksi Mäkeläinen valittiin samana vuonna Jyväskylän Taiteilijaseuran johtokuntaan.

 

Kai Kajander

 

Lähteet