Kaisa Saikkonen (1925–1981)

Niukkaeleisyyden kirjo

Kaisa Saikkonen oli jämsäläisen kauppiaan Antti Saikkosen ja kansakoulunopettaja Saima Saikkosen kuudes lapsi. Perheen isä kuoli Kaisan ollessa vain yhdeksänvuotias. Tämän jälkeen Saikkoset muuttivat Helsinkiin, mutta jatkosodan raivotessa keväällä 1942 Kaisa evakuoitiin tilapäisesti takaisin hänen synnyinseudulleen Jämsään. Saikkonen kirjoitti ylioppilaaksi Helsingissä vuonna 1944, ja jatkoi opintojaan samana vuonna Helsingin Yliopiston piirustussalissa. Suomen Taideakatemiassa hän opiskeli vuosina 1945–1949. Opettajana Saikkosella oli kuvanveistäjä Ben Renvall (1903–1979). Valmistuttuaan Saikkonen elätti itseään yksinomaan kuvanveistäjänä. Hän piti erityisesti ihmisistä, jotka uskalsivat taloudellisesta epävarmuudesta huolimatta asettua taiteellisen työnsä varaan.

Saikkonen liittyi vuonna 1945 Suomen Kuvanveistäjäliittoon sekä Jyväskylän ja Helsingin taiteilijaseuroihin; lisäksi hän oli vuodesta 1965 lähtien Suomen Mitalitaiteen killan jäsen. Saikkosen töitä oli ensimmäisen kerran esillä Suomen Taiteilijain vuosinäyttelyssä 1951. Hän vakiinnutti asemansa arvostettuna taiteentekijänä 1960-luvulla, ja esimerkiksi vuosina 1965–1970 hän oli Suomen toiseksi palkituin kuvanveistäjä Kimmo Pyykön (1940– ) jälkeen. Saikkonen sijoittui toiseksi valtion taidekilpailussa vuonna 1966 veistoksellaan ”Jeftan tytär”, ja voitti seuraavana vuonna pääpalkinnon kokoelmalla teoksia, joihin kuului muun muassa teos ”Kristuksen kuva”. Saikkosen menestys ei rajoittunut yksinomaan valtakunnalliselle tasolle; Firenzen kansainvälisessä Fiorino-näyttelyssä taiteilija voitti kultamitalin vuonna 1967.

Italiaan Saikkonen oli matkustanut ensimmäisen kerran vuonna 1951. Välimeren kulttuuri oli ravisteleva kokemus, ja Saikkonen kirjoitti päiväkirjaansa italianmatkan olleen havainnollisin ilmestys, joka hänelle oli taiteesta annettu. Hän asui jatkossa pitkiä aikoja Italiassa, ja 1900-luvun italialaiset kuvanveistäjät vaikuttivat merkittävästi hänen tuotantoonsa. Muista Saikkoselle tärkeistä kuvanveistäjistä mainittakoon englantilainen Henry Moore (1898–1986) ja romanialainen Constantin Brâncuși (1876–1957). Aikalaisvaikutteiden lisäksi Saikkosen veistoksista voi löytää yhtymäkohtia niin Michelangeloon (1475–1564) kuin antiikin etruskien taiteeseen.

Pääasiallisena materiaalinaan Saikkonen käytti pronssia. Alkuaikoina hän teki myös teoksia kipsistä, terrakotasta ja kivitavarasta. Veistoksissaan taiteilija tutki äidin ja lapsen suhdetta, lapsen maailmaa ja naisen vartaloa. Hänen pienet lapsifiguurinsa toimivat vastapainona sodanjälkeisen Suomen suurille monumenteille, ja saivat kiitosta valtakunnallisesti. Saikkosen 1950-luvun naishahmot muistuttavat Kreikan arkaaisen kauden kore-naisfiguureja. Saikkonen etsi alkukauden teoksissaan kurinalaista ja tiivistä ilmaisua, joka johti rytmin ja muodon täsmällisyyteen koko hänen tuotannossaan. Hänen töidensä aihepiirit ovat usein uskonnollisia; varsinkin 1960-luvulla kirkollisten tilaustöiden kysyntä kasvoi huomattavasti. Taiteilijalle itselleen aikakausi olikin voimakkaan henkistymisen aikaa. Lisäksi Saikkonen teki maailmankirjallisuuden pohjalta lukuisia veistoksia ja kompositiotutkielmia, muun muassa figuureja Jumalaisesta näytelmästä.

 

Kai Kajander

 

Lähteet