Heikki Häiväoja (1929– )

”Työskentelyä elävää elämää varten”

Lähes jokainen varttuneempi suomalainen kuvanveistäjä on ollut kosketuksissa uransa jossakin vaiheessa Heikki Häiväojan kanssa. Hän opetti sekä Taideteollisessa korkeakoulussa että Suomen Taideakatemian koulussa vuosina 1958–1971 ja 1977–1984. Ensimmäisen laajan yksityisnäyttelynsä hän piti vasta 75-vuotiaana, vuonna 2004, mutta osallistui useisiin yhteisnäyttelyihin.

Heikki Häiväoja syntyi Jämsän Alhojärven kylällä pientilan pojaksi. Kansakoulun käytyään hän meni 13-vuotiaana naapurikylän sahalle töihin tekemään armeijalle hevoskärryjä. ”Olen jälkeenpäin ajatellut, että oli onni, etten mennyt oppikouluun, sillä olen olemukseltani perin juurin käsityöläinen. Opettelin tekemään puusta kaikenlaisten tarvekalujen lisäksi astioita, rekiä, länkiä. … Samoihin aikoihin tein puusta ensimmäiset veistosyritelmäni.”

Jämsän kansanopiston johtaja Aino Järveläinen houkutteli Häiväojan opistoon luvaten vapaaoppilaspaikan. Kansanopiston käymisestä (1946–1947) tuli Häiväojan elämässä merkittävä käännekohta, sillä opistossa tekemillään käsitöillä hän sai hankittua varat varsinaisten taideopintojen aloittamiseen. Häiväoja valmistui Taideteollisesta keskuskoulusta 1950 ja jatkoi Suomen Taideakatemian kouluun. Opintoihin kuuluivat myös opintomatkat Italiaan, Pariisiin ja Kööpenhaminaan. Häiväoja koki Italian kulttuurin kirjon antiikin mestareista nykytaiteeseen ehtymättömänä inspiraation lähteenä. Opintojen aikaiset kesät Häiväoja työskenteli edelleen kotitilallaan Jämsässä, jossa viettää myös nykyisin kesiään, vaikka asuukin Vantaalla.

Valmistuttuaan Häiväoja hakeutui vanhempien kollegojen työhuoneille apulaiseksi. Työskentely kokeneen kuvanveistäjän assistenttina tarjosi suurten projektien hallinnasta sellaista käytännön opetusta, jota ei voinut saada Akatemiassa. Oman työskentelynsä ohella Häiväoja työskenteli Lauri Leppäsen, Essi Renvallin, Sakari Tohkan ja Carl Wilhelmsin apulaisena. Tuntumaa monumenttiteosten suunnitteluun hän sai avustaessaan 1954 Aimo Tukiaista ja Oskari Jauhiaista marsalkka Mannerheimin muistomerkkikilpailun luonnoksen tekemisessä.

Heikki Häiväoja aloitti taiteilijanuransa figuratiivisena veistäjänä. Perinteinen kuvanveisto ei kuitenkaan innostanut ja hän ryhtyi 1950-luvun lopussa tekemään vapaamuotoisia kokeiluja. Repeämien, kappaleen sisäisten jännitteiden ja kahden massan väliset kosketukset ja suhteet muodostivat perustan informalistiselle ilmaisulle. Moniosaisissa veistoksissa myös osien väliin jäävä tyhjä tila on keskeinen osa sommittelua. 1960-luvun alussa hän ryhtyi valamaan teoksiaan pronssiin. Häiväoja on suunnitellut 1960-luvulta lähtien useita monumenttiteoksia, kuten Jyväskylään kaksi suihkukaivoveistosta Auringonpalvojat, 1961 ja Elinehto – liiketoiminta, 1980. Hän osallistui aktiivisesti myös julkisen kuvanveiston uudistamiseen muun muassa Maaliskuulaiset-taiteilijaryhmän (1964–1969) perustajajäsenenä.

Häiväoja edusti Suomea Sao Paulon biennaalissa 1961 ja1967. Monacon kansainväliseen taidekilpailuun hän osallistui 1964 ja 1969. Vuonna 1966 hänet valittiin Suomen edustajaksi Venetsian biennaaliin. Lukuisten ulkomaille lähetettyjen Suomen taiteen esittelyjen ja kilpailuihin osallistumisten lisäksi Häiväoja osallistui useaan otteeseen kansainvälisen mitalitaiteen liiton FIDEMin näyttelyihin. Häiväoja on Suomen merkittävimpiä mitalitaiteilijoita. Hän muotoili vuoden 1963 hopeamarkan yhdessä Olof Ericsonin kanssa. Vuoden 1972 ja vuonna 1979 uudistettu viiden markan kolikko ovat myös hänen käsialaansa. Hän on muotoillut myös lukuisia juhlarahoja. Häiväoja teki myös veistosmuotokuvia, esimerkiksi Alvar Aallosta ja Kyösti Sorjosesta.

Häiväoja otti 1960–1970-luvun vaihteessa vapaissa teoksissaan etäisyyttä informalismista ja hakeutui takaisin esittäviin aiheisiin. Hän siirtyi 1970-luvulle tultaessa vähitellen tilaustöiden (rahoja, mitaleja, muotokuvia, monumentteja, hautamuistomerkkejä) tekemiseen, jolloin aikaa vapaille töille jäi yhä vähemmän. Häiväoja on puhunut myös suomalaisen hautausmaakulttuurin puolesta ja suunnitellut tilaustöinä vuosina 1952–2002 yhteensä 51 hautamuistomerkkiä.

 

Seija Heinänen

 

Lähteet